Päätön lapsi keinussa ja muita ajatuksia mielen rauhoittamisesta

15.09.2020

Hän katsoo ulos ikkunasta ja näkee itsensä pihalla pienenä lapsena. Lapsi istuu keinussa, keinuu kovaa vauhtia edestakaisin. Edestakaisin. Lapsella ei ole päätä lainkaan. Näky ei kauhistuta häntä. Se on levollinen näky, ja hän hymyilee.

Tämän unen kertoi yrittäjä, joka on tänä syksynä mukana yli 55-vuotiaille yrittäjille suunnatussa valmennus- ja vertaisryhmässämme. Puhuimme ryhmässä siitä, mitä ymmärrämme hyvinvoinnin tarkoittavan. Puhuimme kuormittumisesta ja palautumisesta. Puhuimme siitä, miten paljon meidän pitää jaksaa muistaa, tietää, suunnitella, laskea, arvioida – ajatella. Toinen yrittäjä ryhmässä kuvasi, että välillä pää on niin täynnä ajatuksia, että se tuntuu ikään kuin kiehuvan.

Monelta työelämä vaatii nykyään paljon tiedollista ponnistelua. Kun aivot kiehuvat, myös ruumis kiehuu. Aivojen syvät osat säätelevät ruumiin toimintoja samalla tavoin kuin ajattelua ja mieltä. Minna Huotilainen ja Mona Moisala kirjoittavat Keskittymiskyvyn elvytysoppaassa, että työtehtävästä toiseen sählätessämme voimme jäädä jumiin taistele tai pakene -tilaan, jossa niin mielemme kuin ruumiimme on jatkuvasti ylivirittynyt. Yritämme vain selvitä.

Sähläämisen, paineisen ja keskittymistä jatkuvasti särkevän tekemisen vastapainona Huotilainen ja Moisala kirjoittavat ”rauhallisista toiminnantiloista”. Rauhalliset toiminnantilat ovat toistuvan, yksitoikkoisen tekemisen tiloja, joissa mieli on vapaa. Lepo on tietenkin rauhallinen toiminnantila, mutta myös ruumiin liike on tehokas tapa vähentää aivojen kiehuntaa. Tämä tekeminen voi olla yhtä hyvin perunoiden kuorimista tai sukan kutomista kuin hikilenkillä käymistä. Yksi yrittäjäryhmäläinen kuvasi, miten polttopuita pilkkoessa mieli avautuu ja rentoutuu.

Myös toisten ihmisten kanssa yhdessä oleminen voi saada mielen irralleen työstä – samoin se, että antaa aivoille ja ruumiille jotain muunlaisia haasteita kuin mitä työ tarjoaa. Tutkijoiden mukaan hyviä keinoja palautua työstä on monenlaisia. On tärkeää tunnistaa, mitä itse tarvitsee ja kaipaa.

Keinu liikkuu edestakaisin. Edestakaisin. Maasta irrallaan, ajasta irrallaan, ajatuksista irrallaan. Päätön lapsi ei muista, tiedä, suunnittele, laske eikä arvioi. Hänellä on vain ruumiillinen kokemus, joka jatkuu ja toistuu, samanlaisena uudestaan.

Voisitko sinä, aikuinen ihminen, mennä pihalle keinumaan?

 

Heli Ansio