Miten minulla yrittäjänä ja ihmisenä menee?

22.03.2021

Juttelin juuri tutun yksin asuvan yksinyrittäjän kanssa. Hän oli viime koronavuoden kesäkuussa verta luovuttaessaan havahtunut siihen, että tämä oli hänen ensimmäinen fyysinen kontaktinsa toiseen ihmiseen kolmeen kuukauteen. Hän oli kertonut tästä naapurilleen ja nämä kaksi yksinasuvaa aikuista päättivät ruveta halaamaan aina kohdatessaan, muodostaa keskenään halauskuplan.

Yksinyrittäjä on aika yksin kaiken muunkin kanssa. Miten yritykselläni menee, mitä haluan yritykseni tekevän, ketkä ovat asiakkaitani jatkossa, miten saan sopivasti näkyvyyttä… Kaikkien yrittäjyyteen liittyvien kysymysten keskellä on olemassa riski unohtaa, miten minulla yrittäjänä ja ihmisenä menee.

Yrittäjän kehityskeskustelu on peilipinta omaan hyvinvointiin ja osaamiseen. Se tarjoaa helppokäyttöisen työvälineen omien seuraavien kehityskohteiden valintaan ja seurantaan. Syvällisempää tarkastelua pääsee tekemään omasta ajankäytöstään, osaamisestaan ja terveyskunnostaan, mikäli ne tuntuvat ajankohtaisilta. Keskustelutyökalu ehdottaa toimenpiteitä ja lisätietoa aiheesta. Kehityskeskustelu on hyödyllinen, kun sen avulla pystyy seuraamaan tilannettaan ja olemaan siihen tyytyväinen tai tunnistamaan tutun yksinyrittäjän tavoin toiminnassaan korjattavan kohdan ja sille toimenpiteen.

Olemme EntreFox-hankkeessa järjestämässä Yrittäjän kehityskeskustelun testaustilaisuuden verkkovälitteisesti 22.4.2021 klo 9-11. Toivomme mukaan yrittäjiä ja yrittäjien sparraajia, jotta saisimme palautetta käytön ja kielen sujuvuudesta. Voit ilmoittautua mukaan https://entrefox.fi/tule-mukaan-testaamaan-ja-kehittamaan-yrittajan-kehityskeskustelua-22-4-2021/ Voimme maksaa pienen korvauksen 30 ensimmäiselle mukaan ilmoittautuneelle yrittäjälle, joka ei osallistu EntreFoxin valmennusryhmiin.

 

Miira Heiniö
erityisasiantuntija
Työterveyslaitos